Viro tarjoaa hyvän ponnahduslaudan suomalaisen musiikin viennille | Tallinn Music Week

Viro tarjoaa hyvän ponnahduslaudan suomalaisen musiikin viennille

Kansainvälisesti tunnettujen yhtyeiden esiintymiset Virossa ovat lisääntyneet viime vuosina. Maa toimii yhä useammalle suomalaiselle musiikkialan ammattilaiselle väylänä kansainvälisille markkinoille. Mitä vientityön menestyminen edellyttää?

”Baltia on suomalaiselle musiikkiviennille tosi tärkeä, koska se tarjoaa hyviä orgaanisia mahdollisuuksia—sen kautta on loogista kasvattaa suomalaisen musiikin vientiä ja myös luonnollista siirtyä eteenpäin muihin mannermaihin”, sanoo Music Finlandin pop- ja rockmusiikin vientipäällikkö Niko Kangas, joka on osallistunut Viron merkittävimpään musiikkiin keskittyvään kaupunkifestivaaliin, Tallinn Music Weekiin, useana vuonna ja tuntee tapahtuman hyvin.

”Tallinn Music Week on avaintapahtuma sekä uusille tulokkaille että kokeneemmille musiikkialan ammattilaisille. Sen kautta saa helposti jalkaa oven väliin ja musiikkibisneksen käyntiin niin, että siitä on sitten matalampi kynnys siirtyä pidemmälle”, Kangas jatkaa. Tämän vuoden tapahtumassa esiintyviä suomalaisia kykyjä ovat mm. kansainvälisestikin noteerattu Jesse Markin, rohkeasti eri musiikkigenrejä sekoittava puhallinsoittaja Tapani Rinne ja näkemyksellinen klassisen musiikin orkesteri TampereRaw.

Tallinn Music Week -festivaali on yksi monipuolisimmista, osallistavimmista ja valikoivimmista tapahtumista Euroopassa, jonka ohjelmatarjontaan kuuluu musiikin lisäksi merkittäviä ammattilaisille suunnattuja luentoja, keskusteluja ja kohtaamisia musiikkialan ammattilaisten kanssa. Progressiivisen ajattelun keskuksena on konferenssi, joka tarjoaa sekä inspiraatiota että konkretiaa musiikin ammattilaisille, taiteilijoille, yrittäjille ja päätöksentekijöille. Tänä vuonna konferenssissa järjestetään muun muassa paneeleja aiheista ”Kilpailemme koneiden kanssa”, “Julkinen tila ja demokratia” ja “Suunnittelu muuttaa käyttäytymistä”. Paneeleissa keskustelee asiantuntijoita Harvardin professoreista aina toimitusjohtajiin ja yrittäjiin. Uusia ideoita ja aloitteita jaetaan ja luodaan – tunnelma konferenssissa on energinen ja innovatiivinen.

”Toivon, että toimimme paikallisesti, mutta ajattelemme globaalisti. Verkostoitumisella ja tiedon jakamisella on valtavan paljon arvoa.”

Toimi paikallisesti, ajattele globaalisti

Tallinn Music Week on tällä kaudella ensimmäinen laajamittainen Euroopassa järjestettävä festivaali. Järjestäjät ovat viettäneet viime kuukaudet tiiviisti suunnitellen, miten tuleva tapahtuma organisoidaan uudelleen niin, että siihen saadaan mukaan esiintyjiä ympäri Eurooppaa ja tarjotaan olosuhteet huomioiden turvallinen verkostoitumisalusta sekä paikalliselle että globaalille teollisuudelle ja yleisölle.

”Pandemia on osoittanut, kuinka tiiviisti integroituneita taloutemme ja ekosysteemimme ovat – sektoreiden välillä, yli rajojen”, Tallinn Music Weekin perustaja ja toimitusjohtaja Helen Sildna sanoo. ”Toivon, että toimimme paikallisesti, mutta ajattelemme globaalisti. Verkostoitumisessa ja tiedon jakamisessa on niin paljon arvoa. ”

Vientityön tekeminen ja siinä menestyminen edellyttää musiikkialan yrityksiltä halua ja kykyä ajatella liiketoiminnallisesti sekä tahtoa laajentaa toimintaansa yli rajojen. Kaiken keskiössä ovat toimivat rakenteet, jotka mahdollistavat pitkäjänteisen ja kannattavan työn. Tallinn Music Week tuo omalla ohjelmatarjonnallaan väylän verkostoitumiseen ja ammatilliseen kehittymiseen alan avaintekijöiden joukossa. Mielenkiintoiset puhujat inspiroivat ja työpajoissa saa ammattilaisten näkökulmaa ja mielipiteitä itseä askarruttaviin musiikillisiin ja liiketoiminnallisiin kysymyksiin sekä haasteisiin. Tämän vuoden puhujista löytyy erittäin korkeatasoinen kattaus omien alojensa pioneereja aina urbaanin musiikin asiantuntijoista markkinoinnin osaajiin. Puhumassa on myös suomalaisia ammattilaisia kuten Mikko Dufva, Tapio Korjus, Jenni Kivikoski, Pauliina Ahokas ja Elli Mäkilä.

”Tallinnassa on selvää, että musiikki ja taiteet ovat elossa, niitä arvostetaan, vaalitaan ja tuetaan. On sydämellistä nähdä, että niin laaja luovien johtajien joukko kokoontuu muotoilemaan tulevaisuuden tarkoitusperusteista taloutta kaikista oikeista syistä”, viime vuonna tapahtumaan osallistunut Forbesin vanhempi avustaja Oisin Lunny kiittelee.

Passit alkaen 65 €!